Kulisseissa

Mikalta Alexille ja muille miehille

Marimekon värejä ja kuvioita miesten arkeen. Harmaan aika on ohi.

Suomen maabrändityöryhmän työn aikana nykyinen Eurooppa- ja ulkomaankauppaministerimme Alexander Stubb tiedusteli usein toimitusjohtajaltamme Mika Ihamuotilalta, milloin Marimekosta löytyisi väriä laajemmin myös työssäkäyvien miesten arkeen. Olisi hienoa suomalaisena miehenä pukeutua vahvaan kotimaiseen designiin ulkomailla liikkuessa ja samalla tuoda bisnespukeutumiseen persoonallisuutta. Kesällä 2011 Mika päätti tarttua toimeen ja toteuttaa idean.

Mika kutsui tiimin koolle – Marimekon taiteellisen johtajan Minna Kemell-Kutvosen, vaatesuunnittelusta vastaavan Noora Niinikosken sekä vt. markkinointijohtajan Tiina Alahuhta-Kaskon – ja kertoi ideastaan luoda miehille Marimekon uniikista kuviomaailmasta ammentava uusi asustemallisto. Tämä voisi olla jopa askel kohti kattavampaa uudistunutta Marimekon miestenmallistoa, joka sekin on talon tulevaisuuden suunnitelmissa. Kaikki innostuivat ideasta valtavasti. Naisille luodaan sesonki toisensa jälkeen uusia, ihania marimekkoja, mutta nyt on aika muistaa myös miehiä – ja olla enemmän läsnä myös heidän arjessaan.

Mika oli koonnut Marimekon arkistosta väri- ja kuosiehdotuksia, jotka sitten toi Marimekon suunnittelusta vastaavien Minnan ja Nooran eteen. He puolestaan lupasivat jatkaa ja kehittää kokoelmaa suunnittelun näkökulmasta.  Tässäpä tämän malliston syntytarina kerrotaan kaikille sen enempää kaunistelematta.

Muutaman kuukauden suunnittelu- ja tuotantoprosessin jälkeen on syntynyt uusi miesten solmio- ja taskuliinamallisto, jossa komeilevat Annika Rimalan Papajo- ja Karakola-kuosit persoonallisissa väreissä kirkkaasta pinkistä metsänvihreään. Tätä mallistoa laajennetaan vuonna 2012 – samalla kun Helsinkiä tehdään tunnetuksi maailman designpääkaupunkina.

Mikalta Alexille ja muille miehille.

P.S. Solmiot ja taskuliinat ovat 20.12. lähtien saatavilla seuraavista Marimekko-myymälöistä: Marikulma (Pohjoisesplanadi 33, Helsinki), Marikiska (Uudenmaankatu 13, Helsinki), Marimekko-Herttoniemi (Kirvesmiehenkatu 7, Helsinki) ja Helsinki-Vantaan lentoasema (Vantaa).

 

Tunnelmia kevään ja kesän 2012 kutsuvierasnäytöksestä

Kesän ensimmäisten kukkien tuoksu. Saapumisen ja lähtemisen ääniä vilkkaassa satamassa. Värikäs tori täynnä tuoreita vihanneksia, kalaa, lokkeja, hymyileviä kasvoja. Kiireettömiä päiviä yhdessä ystävien kanssa kahviloissa, puistoissa, lähisaarissa. Pyöräretkiä siirtolapuutarhaan todistamaan kasvun ihmettä. Elämänhetkiä Helsingissä.  Noora Niinikosken, Mika Piiraisen, Tuula Pöyhösen, Mai Ohtan, Nina Pirhosen, Piia Rinteen ja Satu Maarasen tulkitsemina.
 

Moving Marimekko

Olen uusi tekijä ympäristössä, jonka monisäikeinen historia ei kuulemani mukaan avaudu hetkessä. Tehtävänäni on brändin ja markkinoinnin kehittäminen, ja siksi minusta oli tarpeen käyttää aikaa Marimekon ydinolemukseen tutustumiseen oivaltaakseni, kuinka parhaiten voisin hyödyttää yritystä. Tuohon ytimeen kuuluu niin ihmisiä, paikkoja kuin prosesseja, joiden avulla Marimekkoa viedään eteenpäin. Minua kiehtovat yrityksen syntyvaiheet, ja haluan päästä perille siitä, mistä tuolloin pohjimmaltaan oli kyse ja kuinka kaiken lähtökohtana olleita ajatuksia voitaisiin soveltaa nykypäivään.