Shanghai Tango

Tänä vuonna maailmannäyttely järjestetään Kiinassa, Shanghaissa. Me Marimekossa päätimme yrittää tehdä Gallen-Kallelat ja pyytää mahdollisimman monta kiinalaista tanssimaan kanssamme kiihkeän tangon. Kiinalaiset luovat juuri nyt mielikuviaan ulkomaisista muoti- ja muotoilubrändeistä. Nyt on vielä tilaa puhua heille. Viiden vuoden kuluttua on jo liian ahdasta, myöhäistä tai kallista. Juuri siksi tämä maailmannäyttely on paljon tärkeämpi kuin vaikkapa vuoden 2000 näyttely Saksan Hannoverissa, johon Suomi rakensi paviljonkinsa edellisen kerran. Jokaisen näyttelyn kävijöiden enemmistö on aina isäntämaasta, ja tällä kertaa kyse on maailman kiinnostavimmasta tulevaisuuden markkinasta.

Kirnu eli Suomen paviljonki on arkkitehtuuriltaan ihan älyttömän hieno. Se säteilee suomalaista yksinkertaisuutta, hiljaisuutta ja suhdettamme luontoon. Sen aistii, että Kirnun pääsuunnittelija Teemu Kurkela sai ideansa ulkosaaristossa. Kun toistasataa paviljonkia huutaa ja janoaa huomiota, erottuu Kirnu tästä melusta hiljaisella itsevarmuudella – tässä on Suomi, ottakaa tai jättäkää. Sama itsevarmuus olisi mielestäni voinut näkyä vahvemmin myös sisätiloissa. Minusta tuntui nyt siltä kuin yrittäisimme kertoa ihan kaikki vahvuutemme kerralla. Vähän kuin ihminen, jolla on huono itsetunto. Esimerkiksi pääosassa oleva multimediaesitys yrittää viestiä teknologiasta, innovaatioista, luonnosta, ympäristöystävällisestä kaupungista... Pahoin pelkään, ettei kiinalaiselle jää mieleen tästä runsaudesta mitään. Uskon, että parhaiten saisimme viestimme perille luottamalla yksinkertaisuuden voimaan, yhteen vahvaan teemaan. Tästä kulkee läpi puolen vuoden aikana hämmästyttävät 25 000 kiinalaista päivässä. Siis päivässä. Mikä tuhannen taalan paikka jättää jokaiselle heistä vahva muistikuva Suomesta! Iloitsen siitä, että Marimekko on upeasti esillä näyttelytilassa: Sami Ruotsalaisen astiat, Maija Louekarin kankaat, Virva Launon laukut... Värien puutarha minimalistisen valkoisuuden keskellä.

Japanissa on avattu jo 20 Marimekko-myymälää, ja halusimme nyt kokeilla, voisivatko myös kiinalaiset ihastua Marimekkoon. Olimme kutsuneet 25 meille tärkeintä kiinalaista toimittajaa Kirnun puiseen kokoustilaan. Meitä pelotti. Tuleekohan kukaan? Iloitsemme ja hämmästymme, kun 23 toimittajaa saapuu paikalle – kaikki toinen toistaan muodikkaampia oman tiensä kulkijoita, kuten oheisen valokuvani kaunotar mustavalkoisessa asussaan. Istumme rennosti Ilkka Suppasen Kivikko-kangasistuimilla ja kerromme ihmeellistä tarinaamme. Toimittajat ihastuvat Marimekkoon. Sen vain tuntee, ja seuraavien päivien artikkelit todistavat tämän ihastuksen todeksi. Tilaisuuden jälkeen käyn Mato Valtosen kanssa Kirnun saunassa. Katselemme ikkunasta maailmannäyttelyn paviljonkeja. Saunassa keskellä Shanghaita. Surrealistinen fiilis.

Illalla tuhatkunta kiinalaista ja suomalaista kokoontuu Suomi-päivän gaalaan. Juhlan päättää legendaarisen kiinalaistaiteilijan Jin Xingin teos Sense of Colour – eli Marimekko-tanssi. Armi Ratia sanoi usein, että Marimekko voisi olla myös modernia jazzia. Tai liikettä. Tai ajattelua. Niinpä ajattelimme, että miksi Marimekko ei voisi esittäytyä kiinalaisille johonkin ihan toiseen taidemuotoon yhdistettynä. Jin Xing on maailmankuulu tanssija, koreografi ja oman tanssiryhmänsä vetäjä. Hänet valittiin huippulahjakkaana 9-vuotiaana poikana Kiinan armeijan tanssiryhmään. Hän menestyi armeijassa ja tanssiurallaan ja sai 19-vuotiaana stipendin Yhdysvaltoihin. Jin Xing vietti ulkomailla yhteensä kuusi vuotta, niitti mainetta ja voitti useita palkintoja. Palattuaan vähän vapaamielisempään Kiinaan hänet leikattiin naiseksi. Tänään hän on 42-vuotias, kaikkien kiinalaisten rakastama rohkeuden symboli. Me kutsuimme Jin Xingin tehtaallemme Herttoniemeen, ja hän ihastui Marimekkoon. Hän suunnitteli meille aivan hämmästyttävän tanssiesityksen – baletin ja modernin tanssin yhdistelmän, jossa Marimekon kankaat ja värit kietoutuvat musiikin ja tanssin kanssa yhteen kuin kahden toisiaan rakastavan ihmisen intohimo. Ohessa on muutamia kuvia tästä häkellyttävästä performanssista. Voit nähdä sen videolta blogissamme kesäkuun viimeisestä viikosta alkaen. Esitys on mielestäni aivan henkeä salpaava.

Kuvat: Timo Idänheimo

Esityksen aikana saan järjettömän idean. Kirsti Paakkanen teki parikymmentä vuotta sitten historiaa tuodessaan muotinäytöksen Espan puistoon, kaiken kansan iloksi. Entä jos emme menisikään Pariisin ja Lontoon muotiviikoille, vaan toisimme tämän tanssiteoksen ja muotinäytöksemme jollekin Shanghain tai Pekingin suurelle aukiolle, suuren yleisön nähtäville. Kutsuvieraiden lukumäärä olisi nolla. Suomalaiseen tyyliin olisimme avoin kaikille. Kokkareilla kerron ideastani presidentillemme Tarja Haloselle, joka ystävällisesti esittelee minut muutamalle arvovaltaiselle kiinalaiselle vieraalle. He tuntuvat innostuvan ajatuksesta ja lupaavat auttaa. Jäädään katsomaan, mitä tästä syntyy. Haluan, että teemme jotain mitä ylellisyydessä ja ylpeydessä kylpevä muotimaailma ei ole koskaan aikaisemmin tehnyt.

Illalla Suomen musiikkiviennistä vastaava polunraivaaja Paulina Ahokas ottaa meidät mukaansa kiertämään Shanghain omintakeisia klubeja, joissa esiintyi suomalaisia bändejä. Edellisenä päivänä hevimetallibändi Stratovarius oli Paulinan mukaan esiintynyt Mao Live Housessa siten, ettei Timo Kotipellon - bändin laulajan – ollut tarvinnut useassa yhteydessä laulaa lainkaan. Kiinalaiset osasivat sanat ulkoa. Eikö siinä ole maaperää Suomen ja ehkä suomalaisten tuotteiden brändäämiselle ihan uudelle kohdeyleisölle?

Matkani aikana mieleeni tuli monta kertaa, että Suomi-kuvaa voitaisiin rakentaa maailmalla vieläkin rohkeammin, yllättävillä, hieman hulluillakin tavoilla. Mielestäni meidän suomalaisten pitää nostaa lippumme paljon, paljon nykyistä korkeammalle. Nöyrän ylpeinä siitä, keitä olemme ja mistä tulemme. Aidosti omana itsenämme.

Shanghaissa Marimekko pyysi kiinalaiset tangoon. Minusta se oli rakkautta ensi silmäyksellä.