Tunnelmia kevään ja kesän 2012 kutsuvierasnäytöksestä

Kesän ensimmäisten kukkien tuoksu. Saapumisen ja lähtemisen ääniä vilkkaassa satamassa. Värikäs tori täynnä tuoreita vihanneksia, kalaa, lokkeja, hymyileviä kasvoja. Kiireettömiä päiviä yhdessä ystävien kanssa kahviloissa, puistoissa, lähisaarissa. Pyöräretkiä siirtolapuutarhaan todistamaan kasvun ihmettä. Elämänhetkiä Helsingissä.  Noora Niinikosken, Mika Piiraisen, Tuula Pöyhösen, Mai Ohtan, Nina Pirhosen, Piia Rinteen ja Satu Maarasen tulkitsemina.
 

Näyttävä kurkistus Marimekon kevään ja kesän 2012 malliston tunnelmiin saatiin keskiviikkona 19.10. kutsuvierasnäytöksessämme Helsingin Kaapelitehtaalla. Tilaisuus toimi luontevana jatkona 14.10., aivan Tokion Mercedes-Benz-muotiviikon yhteydessä pidetylle Japanin näytöksellemme. Tokion sydämessä sijaitsevassa galleria-, toimisto- ja tapahtumakeskuksessa Tabloidissa järjestetty, laajaa kiinnostusta herättänyt tapahtuma kokosi yhteen Japanin media-, design-, muoti-, viihde- ja kulttuurialan sekä talouselämän vaikuttajia. Yhtä kattava kutsuvierasyleisö oli kerääntynyt myös Kaapelitehtaalle.