Moving Marimekko
Olen uusi tekijä ympäristössä, jonka monisäikeinen historia ei kuulemani mukaan avaudu hetkessä. Tehtävänäni on brändin ja markkinoinnin kehittäminen, ja siksi minusta oli tarpeen käyttää aikaa Marimekon ydinolemukseen tutustumiseen oivaltaakseni, kuinka parhaiten voisin hyödyttää yritystä. Tuohon ytimeen kuuluu niin ihmisiä, paikkoja kuin prosesseja, joiden avulla Marimekkoa viedään eteenpäin. Minua kiehtovat yrityksen syntyvaiheet, ja haluan päästä perille siitä, mistä tuolloin pohjimmaltaan oli kyse ja kuinka kaiken lähtökohtana olleita ajatuksia voitaisiin soveltaa nykypäivään.
Aloitin perehtymiseni viettämällä paljon aikaa Herttoniemen-kangaspainossa, Marimekon sydämessä, ja pohtimalla siellä yhteistä matkaamme kohti tulevaa. Kävin joka aamu katsomassa, mitä uusia kankaita painohallissa oli tekeillä, kuinka niitä tehtiin ja ketkä niitä olivat tekemässä. Suurimman vaikutuksen minuun tekivät tehdastiloissa voimakkaina loistavat kuviot. Olen lukenut, että Marimekko-brändille tunnusomaista ovat erilaiset vastakohdat, ja Herttoniemen-tehdas on luultavasti yksi parhaista esimerkeistä. Valkoista kangasta odottamassa painokoneeseen pääsyä ja värikästä kangasta pakkakaupalla eri puolilla taloa. Kuviolle hengen antavaa painoväriä annostelevien ihmisten kädenjälki ja kone, joka rullaa kankaan valmiiksi kuljetusta varten. Marimekon kangaspaino on positiivisin ja elävin näkemäni työtila; joka kerran siellä käydessäni siellä loistaa jokin uusi kuvio.
Olen lukenut arkkitehti Benjamin Thompsonin sanoneen, että Marimekko on värin liikettä tilassa. Tämän ajatuksen pohjalta tein oheisen pikku filmin tutkimusmatkastani Marimekko-liikkeen sisimpään. Olkaa hyvä! (Musiikki: Neva Tesolin.)